Klassinen Porin Matti kestää aikaa ja katsetta

Klassinen Porin Matti kestää aikaa ja katsetta

Kukkosten perhe hankki mökilleen Porin Matti -uunin, koska halusi paitsi kotimaisen, kestävän ja taloudellisen, myös ajattoman kauniin lämmönlähteen. Klassikossa yhdistyvät kamiinan ja varaavan takan parhaat puolet kompaktissa, konstailemattomassa ja suomalaiseen sisustukseen sopivassa paketissa.

Ilta hämärtyy tyynenä lepäävän Pielisen yllä. Järvenpinta heijastaa vielä hiipuvan päivän viimeisiä lämpimiä sävyjä horisontissa, mutta tummuus ympäröi jo rantamaisemaa. Kun oikein siristää, voi erottaa pari himmeää tähteä taivaankannella. Jossakin huutaa kuikka viimeisiä iltahuutojaan. Se on tehnyt pesän niemennokkaan ja vahtii sitä tarkoin.

Ari Kukkonen kävelee mökkiinsä, etsii jakkaran ja istahtaa uunin ääreen. Puut hän on kantanut jo aiemmin sisään kuivahtamaan. Kukkonen nappaa tottunein käsin tuohta ja tuikkaa sitä uunin pesään asettelemiensa klapien väliin. Tikun raapaisu on voimakas illan hiljaisuudessa.

Vaikka päivä on ollut lämmin ja tyyni, uuni syttyy mukisematta, ja pian tuli rätisee jo pesässä. Lämmin valo lankeaa tupaan. Kukkonen katselee lasiluukun takana lepattavaa valkeaa tyytyväisenä.

– Kyllä tämä tuleen tuijottaminen tuo lämmityspuuhiin oman lisänsä, hän toteaa.

Uuni, klassinen Porin Matti, seisoo jykevänä tuvan nurkassa ja alkaa pian väreillä lempeää lämpöä Kukkosen nukkumanurkkaukseen. Porin Matissa yhdistyvät kamiinan ja varaavan takan parhaat ominaisuudet, ja lämpö säteilee uunista pehmeästi ja pitkään. Lämpötila pysyy siis mukavan tasaisena. Ja se sopii Kukkoselle.

– Tykkään nukkua lämpimässä. Se on varmaan tämä orastava vanhuus, Kukkonen naurahtaa.

Vähäruokainen ja kotimainen uuni sopii kesämökille

Kukkoset hankkivat Porin Matin Pielisen rannalla Nurmeksessa sijaitsevan loma-asuntonsa vierasmökkiin osittain juuri siksi, että talon isäntä pitää öistään lämpiminä. Toisinaan mökkiä lämmitetään toki vieraillekin.

– Kaksi pientä pesällistä riittää hyvin, ja tarkenee viileämmälläkin ilmalla, Kukkonen toteaa.

– Tämä on tosi vähäruokainen uuni. Aivan ihanteellinen pienehköön tilaan.

Kukkosten mukaan he valitsivat Porin Matin, koska se on kotimainen, pieniruokainen ja kestävä. Väriä perhe mietti pitkään, sillä vaihtoehtoja oli useita. Värilätkiä mallailtiin mökissä hartaasti. Lopulta he päätyivät grafiitinharmaaseen malliin, vaikka punainen oli pitkään ykkösvaihtoehto.

– Harmaa on klassinen ja rauhallinen väri, ja kestää varmasti aikaa ja mielenmuutoksia, Kukkonen hymyilee katsahtaen ikkunasta ulkona halkoja hakkaavaan vaimoonsa.

Porin Matti on Kukkosten mielestä siitäkin mukava, että se ei tarvitse alleen esimerkiksi muurausta, vaan pelkkä suojapelti riittää; uunin voi asentaa suoraan puulattian päälle. Suojaetäisyys on ainoastaan 5 senttimetriä, minkä vuoksi se mahtuu pieneenkin nurkkaan. Oikeastaan suurin työ oli parisataakiloisen Matin kantaminen sisälle mökkiin. Suojalevy löytyi samasta osoitteesta kuin uuni.

– Halusimme samanvärisen suojalevyn kuin uunikin, ja sattui sopivasti, että Porin Mattia valmistava PK-Levy tekee myös niitä. Saimme siis mittatilaustyönä juuri sopivan ja samanvärisen levyn samoilla kaupoilla, Kukkonen sanoo mielissään.

Vanhaan, 1950-luvulla rakennettuun ja hillitysti pintaremontoituun mökkiin Matti istuu kuin nenä päähän. Klassinen muotoilu ei pröystäile vaan hoitaa tehtävänsä hillityn arvokkaasti. Ja onhan sitä mukava katsella; perinteistä suomalaista designia, johon on lisätty ripaus nykyaikaa lasiluukun muodossa. Ja sitten on tietenkin helppokäyttöisyys, Kukkonen muistuttaa. Uunin palamisilmaventtiili ohjaa ilmaa tulipesään optimaalisesti, mikä takaa puhtaan ja ympäristöystävällisen palamisen.

– Sotien jälkeenhän näitä taisi olla vähän joka tuvassa. Ja edelleen on loistava peli, Kukkonen tuumaa ja ottaa mukavamman asennon uunin vieressä. Ikkunan takana luonto on jo hiljentynyt. Viimeiset klapit räiskyvät vielä pesässä, mutta lämpö on jo vallannut mökin nurkat.

Kohta on nukkumaanmenoaika. Mutta sitä ennen voi vielä hetkisen tuijotella tulta

Porin Matti on mainio lämmönlähde mökille

Porin Matti on ideaalinen lämmönlähde noin 30-neliöisen tilan lämmittämiseen, ja sopii siksi hyvin kesämökille. Kotimaisessa klassikossa yhdistyvät kamiinan ja varaavan uunin ominaisuudet.

Lämpöä alkaa säteillä uunin pinnasta pian tulen sytyttämisen jälkeen, mutta Porin Matti luovuttaa lämpöä lempeästi vielä noin kymmenen tunnin ajan. Uunin pinta ei tule polttavan kuumaksi, mikä tekee siitä turvallisen käyttää myös lapsiperheessä.

Vaikka Porin Matti on klassikko, se täyttää myös modernit ympäristövaatimukset. Porin Matti polttaa puut puhtaasti ja tehokkaasti. Palamisilman säätelyn ansiosta savupiipusta tulee vain välttämätön savukaasu ja hukkalämpö.

Porin Matti on myös mainio kokkauskaveri, sillä siihen saatavan keittolevyn avulla ruoanlaitto onnistuu myös sähköttömässä mökissä. Ja mikäpä maistuisikaan mökillä paremmin kuin puuliedellä itse valmistettu ateria.